Hanasta lähtiessämme poikkesimme aamu/iltapäiväksi kuuluisalle Wainapanapan mustalle laavabiitsille. Hieno paikka tämäkin. Ensimmäinen ranta, jonne pääsee helposti oli kohtalaisen täynnä, mutta se ei haitannut koska oli loistava paikka uimiseen. Tällä rannalla bongasimme jälleen kerran valaita! Aiemmista biitseistä poiketen Wainapanapan biitsit ovat kivibiitsejä. Tarkemmin laavakivibiitsejä. Kivet olivat pyöreiksi hioutuneita, isoja ja pieniä. Jos olisin tajunnut olisin täyttänut taskut pienillä kivillä ja tehnyt kotona niistä itselleni helminauhan!
Rannalta lähti polku, jonka varrella oli biitsejä joihin oli mahdotonta päästä. Nekin laavakivi sellaisia, josta johtuen ne aiheuttivat jännän äänimaiseman kun kivet aaltojen vietävinä iskeytyivät toisiaan vasten.
Hienoja maisemia. Jos vain kelit sallii niin Mauilla ollessa kannattaa ajaa Hanaan, vaikka tie onkin kaikkine mutkineen ja yksisuuntaisine siltoineen haasteellinen, mutta näkymät palkitsevat ja Hana on niin erilainen ja aito, ei turismin kyllästämä ollenkaan. Toivottavasti pysyykin sellaisena.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti